Sekasortoa journalismikokeilun merkeissä

Just another WordPress.com weblog

Lukukokemuksen pohdintaa – Ceauşescun Romania lapsen silmin

leave a comment »

Luovan kirjoittamisen pohdinta jatkuu. Tämän blogimerkinnän aiheena pitää olla jokin kaunokirjallinen teos, ja valitsin viime syksynä lukemani György Dragománin ”Valkoinen kuningas” (Fehér király). Transilvanian unkarilainen Dragomán on kirjoittanut kyseisen romaanin Ceausescun ajan Romaniasta, jossa väkivalta, diktatuurin järjettömyys ja pelon ilmapiiri kuvataan lapsenomaisin, välimerkittömin virkkein.

Vaikka kirja ei kokonaisuutena toimi yhtä hyvin kuin samaan aihepiiriin ja lajityyppiin sijoittamani Sofi Oksasen ”Puhdistus” ja Judit Fenákelin ”A Fénykép Hátoldala” (Valokuvan kääntöpuoli – loistava kirja, joka ansaitsisi tulla käännetyksi useammalle kielelle!), on se aihepiirinsä vuoksi ravisteleva lukukokemus. Dragomán on onnistunut rakentamaan lähes groteskin ristiriidan lapsenomaisen kerronnan ja raadollisten aiheiden välille. Kieli on niin voimakasta, että jouduin kirjaa lukiessani välillä lopettamaan, vetämään henkeä ja tyyntymään, ennen kuin pystyin jatkamaan. En todellakaan liioittele, kun sanon, että kirja sai minut välillä voimaan pahoin – ihan fyysisesti. Kun kertoja kuvailee shokkiin menneen ihmisen tavoin kummallisen rauhallisesti, kuinka jalkapallovalmentaja hakkaa ala-asteikäisen pikkupojan tajuttomaksi, veriseksi kasaksi, on vaikea ihan heti jatkaa lukemista.

”Valkoinen kuningas” toteuttaa osin samaa tehtävää kuin vaikka tutkiva journalismi. Se kertoo hämärissä olevasta, yhteiskunnallisesta aiheesta tavoitteenaan (kenties) edistää tasa-arvoa ja demokratiaa. Jotkut aiheet ovat kuitenkin niin laajoja ja traumaattisia, että terävän täsmällinen asiateksti voisi tehdä aiheesta liiankin rankan käsiteltäväksi. Logiikka on sama, kuin esimerkiksi Irania ja Palestiinaa käsittelevissä sarjakuvissa ”Persepolis” ja ”Palestiina” – lukijat ovat olleet sitä mieltä, että jos näin vakavaa aihetta ei olisi kuvitettu naivistisesti, olisi sen lukeminen liian ahdistavaa. Dragománinkin välillä hirvittäviksi yltyvät kohtaukset kestää hetkellisellä pahoinvoinnilla juuri siksi, että teksti on hyvin tyyliteltyä ja sopivan etäännyttävää proosaa.

Dragománin sanottava itä-eurooppalaisesta diktatuurista olisikin toisaalta liian raskas ja toisaalta liian kesy, jos se olisi esimerkiksi dokumentaarisen kirjan muodossa. Proosa pystyy välittämään tunteet, kummallisuudet ja jopa surrealistiselta tuntuvat hetket äärettömän monitasoisesti. Teksti on valtavan pitkistä, ajatusvirtamaisista virkkeistä koostuvaa lapsen selostusta. Sen kautta näyttäytyvät 80-luvun Romanian absurdiudet. Yhteiskuntaan kaikkialle syvästi juurtunut väkivaltaisuus voi olla todenmukaista tai osin liioiteltua, mutta se välittää lukijalle kouriintuntuvasti ennen vallinneen pelon ilmapiirin. Olen kuullut unkarilaisen lukijan sanoneen, että jos tämä oli 80-luvun Romania, oltiin siellä vielä samalla tasolla kuin muissa rautaesiripun maissa ankarimman stalinismin aikaan.

Dragománin kirja on hyvä esimerkki luovan kirjoittamisen monista erityispiirteistä. Kielellä saa leikitellä vaikka kuinka, lauserakenteista ei tarvitse välittää, puhekielisyys ja kirjakieli lyövät kättä, kokonaisuus saa olla fragmentoitunut ja loppu hämmentävä – tärkeintä on herättää reaktio ja ajatuksia lukijassa. Ja siinä ”Valkoinen kuningas” todellakin onnistuu.

Advertisements

Written by teekupit

huhtikuu 29, 2010 klo 9:16 pm

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: